Olin eräs päivä ystäväni kanssa Viherpajalla, jossa käytiin japanilaisessa puutarhassa, kaktuserämaassa ja viherosioissa ostamassa kasveja. Mukaani saapui iso traakkipuu, sorvarinpensas ja iloinen mieli.

Näimme mm. linnun näköisen kukan:

Kiljuu kai kasvun onnesta?

Kaktuspuolella oli siilikaktuksia. <3

 Tuh tuh.

Sitten rakastuin jälleen kerran japanilaiseen puutarhaan:

Puusilta ja karppilammikko. Osa karpeista oli ihan valtavia, jotain 30-50cm.

Olisimme vain halunneet jäädä puutarhaan tunneiksi, haistelemaan vehreyden ja mullan tuoksua. Siellä oli niin kaunista ja rauhallista. Teehuonekin siellä oli. Ja sammakoita karppilammessa. Suosittelen kovasti, että käytte Viherpajalla, jos teillä suinkaan on mahdollisuus. Japanilainen puutarha on halpa, muistaakseni euron ja Viherpajan sivuilta voi tulostaa lipukkeen, jolla pääsee ilmaiseksi. Ja kasvit ovat halpoja (paitsi isot ja bonsait). Traakkini maksoi viisi-seitsemän euroa, tavallisessa kukkakaupassa se olisi ollut parisenkymppiä.