En ole vähään aikaan jaksanut kirjoittaa. On ollut ihan hirveästi menoa. Uusi vuosi vierähti käyntiin ja lunta on tuprunnut sakeasti viime päivinä. Pihaltamme kaadettiin neljä puuta, joista yksi oli hevoskastanja ja muut pihlajia. Niitä puita tulee ikävä, etenkin pihlajien kanssa olen tullut toimeen erityisesti. Kauheaa oli palata koulusta ja nähdä, kuinka paikalla ollut teurastusryhmä on jättänyt ruumiit paloteltuina hankeen. : (

Viimeinen puolivuotinen koulussa käynnistyi. Koulussa oli näyttö, tein fantasiakakun ja kolmonen tuli kaikesta. (kolme on paras) Erikoismaininta hyvistä pikkuleivistä, joiden eteen olin nähnyt vaivaa. : )

Eräänä aamuna koulussa oli vähän kiire ja painoin veistä kämmenelläni vähän tavallista kovemmin; piti leikata ja punnita 6,4kg voita murotaikinaa varten, olin murotaikinaryhmässä. Noh, veitsi lipsahti ja tökkäisi suoraan vasempaan kämmeneen. Verta tuli kauheasti ja menin nopeasti terveydenhoitajalle. Paperisia käsipyyhkeitä oli annettu, kiitos ryhmäläisille, mutta pian nekin olivat aivan verisiä. Minut kiidätettiin ambulanssilla Herttoniemen terveysasemalle ja tikit laitettiin. Että semmoinen reissu. Tikit olivat viikon ja viime keskiviikkona ne otettiin pois. Puolet pikkusormesta hieman puutunut vieläkin, johtuu mitä luultavimmin ihon pienten hermojen katkeamisesta. Nyt se on sentään vähän parempi.

Tänään käytiin ryhmän kanssa Porvoossa. Tutkimme erilaisia konditorioita ja lempipaikakseni valitsin Pienen suklaatehtaan, jossa eräs yrittäjä-mies tekee käsin suklaakonvehteja. Ostin mukaani neljä konvehtia:

-viherpippuri-mansikka
-sitruuna
-earl grey
-tryffeli

Käytiin myös Brumbergin myymälässä ja kotiin vein tuliaisiksi mokkasuklaapatukoita. Vanha kaupunki oli todella kaunis etenkin nyt kun oli lunta. Siellä olisi kiva pitää omaa myymälää.

Huomenna tulee saksalainen ukkeli pitämään luentoa ja näyttämään, miten Saksan maalla tehdään leivonnaisia. Ja torstaina on koulussa rekrypäivät ja käydään joukolla Ekbergin leipomotiloissa - saapa nähdä onko esimieheni siellä. :)