Kävin ystäväni kehoituksesta tutustumassa  yhdessä opiskelijoille tarkoitetussa ruokajonossa Helsingissä. Paikalla oli melko paljon opiskelijoita kun saavuimme noin 15 minuuttia etuajassa ja paikan auettua meitä ryysi sisään 40-50 ihmistä, muita tulisi myöhemmin, epäilemättä. Ovella oli näytettävä opiskelijakorttia- tai papereita, muutoin ei päässyt sisään.

Paikka oli ahdas ja vapaaehtoistyöntekijät tyrkyttivät tuotteita. Kiersimme huoneen ja nämä jäivät kassiin:

 

1 pkt makkaraa
1 pkt lihapullia
4 munkkia
1 pkt kaurahiutaleita
2 pkt teetä
1 prk hernekeittoa
vispilä
2 eläimen muotoista piparkakkumuottia
1 pss makaronia
3 pss intialaista maustekastikeseosta
purukumipusseja
2 pss juureskeittoa
villasukat
Coka Cola Football- lasi
1 pss nuudeleita


Lisäksi sieltä olisi saanut:

vaatteita, kuten takkeja, paitoja ja housuja
kenkiä
tonnikalaa
Atrian pizzoja

 

Eli vaikka eläisi köyhänä opiskelijana, söisi ainakin joinakin aikoina ihan hyvin. Villasukat olivat kunnon tarpeeseen.
 

Ihmisistä ei olisi pahemmin voinut huomata, että he olisivat olleet köyhiä. Oli tummaihoisia, venäläisiä ja ihan suomalaisen oloisia. Suurimmalla osalla oli ihan perusvaatteet, joillakin näkyi käsilaukkuja. Eli mitään outoa hiippailua siellä ei ollut. Tavallisia ihmisiä.

Tuolla tuli aika nöyrä olo kun ajatteli niitä, jotka oikeasti tarvitsivat ilmaista ruokatukea. :/ Ja samalla mieleen nousi ajatuksia muiden maiden nälkää näkevistä. Suomessa on sentään hyvä sosiaalituki, että edes jotain saa. Ja sitten on vielä muu maailma ruokittavana... Tulinpa raapaistua Helsingin pintaa. Maali ja lakka lohkeilevat.